Uutislistaukseen

Rakentaminen alkoi

Lumijoen seurakunnan uuden toimitilarakennuksen rakentaminen alkoi maanantaina 18. huhtikuuta.  Tilapäinen työmaaliittymä avattiin Ylipääntielle.  Kirkon liittymää työmaalikenne käyttää vain erityistapauksissa, joten niin kutsuttua kirkkopolkua on turvallista käyttää.
uusi kuva.jpg

Urakkasopimus Rakennusliike Häyrynen Oy:n ja Lumijoen seurakunnan välillä allekirjoitettiin torstaina 14. huhtikuuta. Samanä päivänä oli rakennusvalvonnan aloituskokous ja ensimmäinen työmaakokous. 

Monen vuoden unelma täyttyy kun päiväkerho saa kunnolliset toimitilat.   Rakennukseen tulee lasten toimitilojen lisäksi kirkkoherranvirasto neuvotteluhuoneineen.   Työntekijät saavat  oman työpisteen, mutta kukaan ei saa omaa työhuonetta.  Uusi toimitilarakennus liitetään seurakuntataloon "lasikuistilla".   Uusi toimitilarakennus valmistuu marraskuun alussa.  Avajaisia kahvitellaan Lapsen oikeuksien päivänä, sunnuntaina 20.11.

Rakentaminen on Lumijoen pienelle seurakunnalle kova taloudellinen ponnistus.  Investoinnin rahoitusta varten seurakunta on myynyt metsäkiinteistöjä.  Myös nykyinen päiväkerhohuoneisto ja kirkkoherranvirasto myydään.  Päiväkerhotila tulee myyntiin jo toukokuussa, virasto myöhemmin. 

 

Kokonaisurakoitsija Rakennusliike Häyrynen Oy

Arkkitehti- ja pääsuunnittelu Arkkitehtitoimisto Kari Sipilä Oy

Rakennesuunnittelu Insinööritoimisto Risto Linnakangas Oy

LVIA-suunnittelu LVI-insinööritoimisto Mäkelä Oy

Sähkösuunnittelu Sähkösuunnittelu Hannu Seppälä

Rakennuttajatehtävät Rimako Oy,  Matti Antikainen

Paikallisvalvonta  Isännöinti ja valvonta Eino Jakkula

 

 

 

2016-04-15 13:57:00.0