Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Läheisen ihmisen kuollessa suru varjostaa elämän. Samalla tulee vastaan elämän rajallisuus. Luopumisen hetkellä voimme jättää menetetyn läheisen elämän suurempiin käsiin.
Surun keskellä tärkeää on ystävien ja läheisten tuki. Myös seurakunnan työntekijöiltä saat keskusteluapua. Keskustelu toisen ihmisen kanssa voi tuoda lohdutusta ja voimia surun taakkaan.
Hautausjärjestelyt ovat lähimpien omaisten vastuulla, mutta niitä ei kuitenkaan tarvitse hoitaa yksin. Seurakunnan työntekijät ovat apuna ja tukena hautajaisten suunnittelussa ja käytännön järjestelyissä.
Siunauksen järjestelyihin, ajankohtaan ja hautapaikkaan liittyen voi ottaa yhteyttä kirkkoherranvirastoon.
Hautaansiunaamisen ja muistotilaisuuden musiikista sovitaan papin tai kanttorin kanssa. Omaiset voivat esittää toiveita virsistä ja urkumusiikista, mutta valinnat voi jättää myös papin ja kanttorin päätettäväksi. Omaisten toiveet pyritään toteuttamaan mikäli mahdollista. Muistotilaisuuden musiikki on siunaustilaisuutta vapaammin valittavissa.
Näytteitä hautajaismusiikista voi kuunnella täälläLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä