Lumijoen kirkko

Lakeuden katedraali

Lumijoen kirkko

Ylipääntie 15, 91980 Lumijoki

Kirkon varaukset kirkkoherranvirastosta p.044 775 0600.

Joulukuussa 2017 uusittiin kirkon induktiosilmukkajärjestelmä ja siinä yhteydessä tehtiin kirkkoon myös kuuluvuus kartoitus. Tähän karttaan voit tutustua jo ennakkoon netissä täältä. (kuulokuvat.fi)

 

Lumijoen kirkko rakennettiin vuosina 1886-1889 ja vihittiin käyttöön 1890. Ensimmäisiä piirustuksia lumijokisten toivomuksesta pienennettiin, joten nykyinen kirkko on eräänlainen "pienoismalli" ensimmäisistä luonnoksista. Kirkon rakentaminen oli suuri voimannäyttö. Työpäiviä lumijokiset tekivät kirkkoa rakentaessaan 14 000. Juhlallinen vihkiminen toimitettiin elokuun kolmantena päivänä 1890.

Vuonna 2003 kirkkoa korjattiin. Tiilikatto vaihdettiin kuparipeltiin, rappauspinnat korjattiin ja maalattiin. Sisäpuolen korjauksista näkyvin on uusi sisäänkäynti luiskineen ja muureineen, apusakasti ja uusi valaistus. Vuonna 2011 kirkon ikkunat ja ovet korjattiin perusteellisesti - kuitenkin vanhaa kunnioittaen.

 

 

Kirkon parkkipaikan täyttyessä lisäparkkitilaa Ylipääntien toisella puolen.

Kirkon ovelle on jonkin verran nousua ja kulku kevytsorapäällysteinen, joten pyörätuolilla on hiukan hankala kulkea kirkon käytävällä. Mutta on mahdollisuus myös ajaa autolla kirkon vierelle inva-luiskan alkuun ja tällä tavoin ohittaa tuo mäkiosuus. Autolle on paluureitti siitä sitten takaisin parkkipaikalle.

 

Esteetön kulku Esteetön kulku
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

su 4.6. klo 10.00 -11.00

Ylipääntie 15, 91980 Lumijoki

Messu

Salattu Jumala - Pyhäpäivän sanomassa kiteytyy kirkon opetus Jumalan kolmiyhteisyydestä. Pyhän Kolminaisuuden päivä on uskontunnustuksen päivä. Raamatuntekstit puhuvat Jumalan salatusta olemuksesta, joka ylittää kaiken ihmisymmärryksen. Jumala on yksi, mutta hän on ilmoittanut meille itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Hän vaikuttaa Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Usko ei käsittele Jumalan olemusta tiedollisesti eritellen vaan ihmetellen, ylistäen ja hänen armotekojaan julistaen.
ti 6.6. klo 14.00 -16.00

Ylipääntie 15, 91980 Lumijoki

Kiivetään yhdessä kirkontorniin!

Luvassa kirkon esittelyä, mehua ja keksiä ja mahdollisuus kiivetä kirkontorniin.
la 10.6. klo 10.00 -13.00

Ylipääntie 15, 91980 Lumijoki

Rauhanyhdistyksen konfirmaatiomessu

Kesän aikana Lumijoella pidetään Rauhanyhdistyksen järjestämiä konfirmaatiomessuja.
su 11.6. klo 10.00 -11.00

Ylipääntie 15, 91980 Lumijoki

Sanajumalanpalvelus

Katoavat ja katoamattomat aarteet - Tämän sunnuntain sisältönä ovat katoamattomat taivaalliset aarteet ja toisaalta katoavat ja petolliset maalliset rikkaudet. Rikkauksien tavoittelu johtaa itsekkyydestä kasvaviin tekoihin, Jumalan rakkaus johtaa hänen tahtonsa mukaiseen palvelevaan elämään. Siinä Kristus on esimerkkimme. Hän oli rikas mutta tuli köyhäksi tehdäkseen meidät rikkaiksi.
to 15.6. klo 14.00 -16.00

Ylipääntie 15, 91980 Lumijoki

Kiivetään yhdessä kirkontorniin!

Luvassa kirkon esittelyä, mehua ja keksiä ja mahdollisuus kiivetä kirkontorniin.
su 18.6. klo 10.00 -11.00

Ylipääntie 15, 91980 Lumijoki

Messu

Kutsu Jumalan valtakuntaan - Päivän tekstien keskeisenä sisältönä on kutsu Jumalan valtakuntaan ja kutsun kuulemisen tärkeys. Maallisen elämän tehtävät ja houkutukset saattavat estää ihmisiä ottamasta vastaan Jeesuksen kutsua. Joka epäröi ja vitkastelee, menettää tarjotun tilaisuuden.
ti 20.6. klo 14.00 -16.00

Ylipääntie 15, 91980 Lumijoki

Kiivetään yhdessä kirkontorniin!

Luvassa kirkon esittelyä, mehua ja keksiä ja mahdollisuus kiivetä kirkontorniin.
la 24.6. klo 18.00 -19.00

Ylipääntie 15, 91980 Lumijoki

Juhannusillan sanajumalanpalvelus

Tien raivaaja - Johannes Kastajalle omistetuista juhlista säilyi meillä uskonpuhdistuksen jälkeen erillisenä pyhäpäivänä vain hänen syntymäpäivänsä eli juhannus 24. kesäkuuta. Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Sen ajankohta perustuu käsitykseen, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Juhlan raamatullinen lähtökohta on Luuk. 1:26, 36. Pelastushistoriallisesti juhannus viittaa seuraavaan jouluun. Nykyisin juhannusta vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina.