Kirjoitus Rantalakeus-lehdessä 30.7.2025

Pientä polkua hatun töyhtöä seuraten hyttyset matkaseurana, kahlausta meressä ja viimeiset ulkoläksyt, sitten paluumatka traktorin lavalla. Jokailtaiset kompletoriot, joissa kukin yrittää äänellänsä pysyä mukana sekä sulkeisharjoitukset lipunnoston yhteydessä…

Muistan hyvin rippileirini Ohtakarissa muutaman vuoden takaa. Kirkkaimpana mieleeni on jäänyt hetki, kun pääsimme kokemaan pitkäperjantain tapahtumat eräänlaisen näytöksen kautta.

Kuului kalketta, jota kohti kävelin silmät sidottuina, ikään kuin olisin matkalla teloitettavaksi. Kun viimein sain huivin pois silmiltäni, näin ristin ja miehen siihen ”naulittuna”. Suoraan ristin takana oli jo laskemassa oleva aurinko. Näky oli pysäyttävä.

En ole ainoa, jonka mieleen rippileiri on jäänyt. Kirkossa on kesän aikana käynyt monia vierailijoita, kuka mistäkin syystä. Osa on käymässä ensimmäistä kertaa, mutta toisilla on kirkosta jo paljonkin muistoja. Joku on ollut häissä tai hautajaisissa, toinen tuntee vanhan kellonsoittajan. Muutama kävijä on kertonut muistoja rippileiristään kymmenien vuosien takaa ja konfirmaatiosta, joka kirkossa on silloin ollut. Muistot ovat lämpimiä, vaikka joitakin kepposiakin on tehty vetäjien päänmenoksi.  

Jokainen leiri on ainutkertainen ja hyvä niin. Ihmiset, ohjelma, laulut ja keskustelut ovat aina erilaisia. Haluaisin olla vaikuttamassa siihen, että jokainen saisi leiristä hyvän kokemuksen eikä jäisi ulkopuolelle. Rippileireillä on yksi asia, joka pysyy aina samana. Se on leirin tehtävä ja sanoma: Sijaisuhri on kärsinyt meidän puolestamme ristillä, jotta me saisimme lopulta elää ikuisesti taivaassa. Olen iloinen, kun saan levittää tuota sanomaa omalla paikallani. Tiedän, ettei se paikka ole iso, mutta toivon, että sanoillani on merkitystä.

Valmistelen tänään iltahartautta tulevalle rippileirille. Mietin, mitä haluaisin tai voisin vielä Jumalasta kertoa: minkä ajatuksen haluan nuorille jättää. Yksi lempiaiheistani on ollut johdatus, ja se sopiikin hyvin nuorelta nuorelle jaettavaksi. Valitsen siis sen. Taidan käyttää hartaudessa Joosuan kirjan kohtaa ensimmäisestä luvusta: ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.”

”Rippileiribravuuriini” kuuluu lisäksi laulu, jossa lauletaan: ”Miten voisinkaan, kuin järven pinta heijastaa, palan taivaasta sulle lahjoittaa. Jos vain kertoa voisin, miten äärettömän suuren lahjan saatkaan omistaa. On nimes kirjoitettu kirjaan armahdettujen.” Tuohon lauluun olen laittanut kaiken, mitä osaan ja haluan sanoa.

Rippileirin jälkeen koittaa taas sunnuntai, kun nämä uudet nuoret konfirmoidaan. Ehkä joku heistäkin tulee vuosien päästä kirkkoon muistelemaan tätä rippileiriä. Ehkä tuon ihmisen mieleen on jäänyt muutakin, kuin kisailut ja kepposet. Se on unelma, jonka vuoksi haluan nyt tehdä työtä.

Martta Koski-Vähälä

seurakuntasihteeri-kesätyöntekijä / Lumijoen seurakunta