Hiljaisen viikon keskiviikolle

Kohti pääsiäistä

Jokainen nauttii siitä, että saa olla välillä lomalla tai vapaalla. Tekee hyvää välillä levähtää ja juoda kiireettä ja paineitta aamukahvinsa. Sitä me tarvitsemme. Monelle pääsiäinen onkin juuri tuollaista aikaa ylimääräisine arkipyhineen. Mutta pääsiäinen on kuitenkin jotain vielä paljon enemmän!

Pääsiäinen on kirkkovuoden ja kristittyjen suurin ja tärkein juhla. Se on paljon enemmän kuin tavallinen kirkkopyhä. Ja kuten suureen juhlaan yleensäkin on tapana valmistautua hyvin, niin pääsiäiseenkin valmistaudutaan huolella. Jo laskiaisen jälkeiseltä tuhkakeskiviikolta lähtien olemme aloittaneet valmistautumisen, paaston. Paastonaika kestää 40 arkipäivän ajan ja silloin keskitymme erityisesti pohtimaan itseämme, uskoamme, tekojamme ja toisiamme. Kirkkovuoden väreistä violetti on paastonajan väri.

Hiljainen viikko on osa paastonaikaa. Se alkaa palmusunnuntaista ja hiljaisen viikon aikana seuraamme ja muistelemme Kristuksen ristintietä - kärsimystietä. Ristintie vie meidät aina Jeesuksen ristin juurelle saakka, pääkallonpaikalle, Golgatan kukkulalle – suurimman surun äärelle. Silloin kirkkommekin pukeutuu mustaan ja kaikki, koko luomakunta hiljenee.

Kunnes sitten lopulta koittaa suuri ihme - ylösnousemuksen pääsiäinen. Kristuksen ylösnousemus on koko uskomme ydin ja keskeisin asia. Ja siksi pääsiäisenä on syytä suureen juhlaan. Suru vaihtuu iloksi, musta väri valkoiseksi. Kristus on ylösnoussut!

***

Tänään, hiljaisen viikon keskiviikkona, kuitenkin vielä paastoamme ja valmistaudumme pääsiäiseen kulkemalla ajatuksin Jeesuksen ristintietä. Päivän tekstissä, Matteuksen evankeliumin luvussa 27, kerrotaan Jeesuksen tuomitsemisesta ja viemisestä Golgatalle.

Luen tuon tekstin moneen kertaan. Sanaton on olo. Mielessäni soi taukoamatta eräs tuttuakin tutumpi The Road - yhtyeen laulama ja Antti Saarenkedon kirjoittama laulu vuosien takaa.

Tajuan, että laulu ”Ristille” on erityisesti juuri tämän hiljaisen viikon keskiviikon laulu. Siinä pohditaan sitä, mitä mietti Simon silloin ja mitä mietin minä nyt.

” Miksi linnut ei tänään laula, eläinkuntakin on levoton,

vaikka aurinko kirkkaana paistaa ja ruoho on vihreää.

Miksi ihmiset on liikkeellä varhain, heitä tiet on jo tungokseen,

ei kauppiaatkaan kojujaan avaa, liittyy joukkoon meluisaan.

He tulivat suoraan kohti, mies tuomittu ja sotilaat.

Oli risti raskas ruoskitulle, pakotti ne minut kantamaan.

Minä olen se sama Simon, hänen ristinsä kantaja,

en sitä vain silloin tiennyt, kuka kulki mun edellä.

Nyt ymmärrän ristini kannoin mihin toinen naulittiin,

minä syyllinen vain katsoin, kun syntini tuomittiin.

Minä vieras ja muukalainen, niin kaukana lupauksiin,

Hänen ristinsä kautta laitoin, toivoni Jumalaan. ”     

Marjo Koski-Vähälä

diakonissa-seurakuntasihteeri