Ajatuksia siivet selässä

Ajatuksia siivet selässä 

Kirjoitus Rantalakeudessa 23.11.2022

Avasin tilaamani paketin ja suoristin valkoiset siivet täyteen mittaansa. Hienot on, ajattelin katsellen enkelin siipiä. Testailin siipiä selkääni peilin edessä. Ne ovat mukavat, aikuisen selkään sopivat ja juuri oikeanlaiset jouluiseen kirkkohetkeemme, jossa olen valon enkelinä tuoden suurta ilouutista ihmisten luo.

Siinä siipiä sovitellessa jään miettimään hetkeä, jolloin paimenet seisoivat yön pimeydessä tähtitaivaan alla, kylmissään nuotiolla lämmitellen ja samalla silmät tarkkana lampaitaan seuraten. Se oli heille hyvinkin tavallinen yö. Heidän tehtävänään oli pitää huolta lampaista ja hätistellä pedot ympäriltä. Se oli tärkeää, mutta hyvin arkista ja varmasti paimenia väsytti kovasti valvoa öisin pelloilla. Siinä ei ollut mitään sen kummempaa ihmeellisyyttä.

Mutta siinä oli ihmeellisyyttä kerrakseen, kun yhtäkkiä kirkkaus valtasi pimeän pellon, lampaat ja paimenet. Ja samalla hetkellä paimenet näkivät edessään valkean enkelin, joka sanoi heille, ettei tarvitse pelätä ja jatkoi kertoen heille ihmeellisiä asioita! Se oli varmasti todella hämmentävä hetki! Paimenet kuitenkin selvisivät hämmennyksestään ja lähtivät iloisina juosten seimen luokse katsomaan juuri syntynyttä Vapahtajaa. Se oli suuri hetki ja on sitä yhä edelleen!

Siivet selässäni mietin meitä ihmisiä tämän päivän keskellä. Ulkona on pimeää, uutisissa puhutaan levottomia asioita, joulu lähestyy ja rahahuolet ovat monen mielessä. Jopa koronakin vielä monia mietityttää. Kaikki tuntuu hiukan alavireiseltä.

Nostan pääni ja mietin, että arjen enkelinä oleminen on nyt meidän tärkeä tehtävämme! Jokainen meistä voi olla arjen enkelinä toisillemme, edes jollain pienellä tavalla. Unohdetaan se ajatus, että joulun pitäisi olla rahallisesti yltäkylläistä ja suureellista. Joulun tärkein lahja ja sanoma, kun ei ole rahalla ostettavissa.

Arjen enkelinä hymyillen katson, kun talojen porraspieliin ilmestyy lyhtyjä ja pakkasten koittaessa myös jäälyhtyjä pihateille, naapurin mummonkin kohdalle. Hän niistä iloisena kertoi, kun poikkesin kylään. Kirjoitan muutaman postikortin ja vien ne laatikkoon. Leivon perinteisen piimäkakun ja kun uuniin mahtuu kaksi, niin teen samalla toisenkin. Se on kiva antaa eteenpäin. Kohtaan hymyjä ulkona kulkiessani ja ihmisiä tavatessani. Torilta kantautuu nuorten laulu. Ovat laulukierroksella pysähtyneet sinnekin laulamaan. Eräs mies iloisena kertoo jonkun jättäneen hänelle villasukat oven pieleen. Ja toinen kertoo kauralyhteen ilmestyneen portaille. Kolmas kertoo, että oli saanut yllättäen apuja polttopuiden kantamiseen. Kaupan pihalla joku tarjoaa kyytiä toiselle. Tien varrella on heijastinpuu saatteella, voit tuoda tai ottaa omaksi. Kävellessä soitan vanhalle tutulle ja kysyn mitä hänelle kuuluu. - Huomaan, että arjen enkelit ovat liikkeellä.

Valo kasvaa, mitä lähemmäksi joulua kuljetaan. Sytytän kynttilän ja laitan soimaan tutun Topeliuksen laulun: ”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.”

Marjo Koski-Vähälä

Lumijoen seurakunta / diakonissa-seurakuntasihteeri