Siunattua ja rauhaisaa joulua!

Mitä mietin tänään? No, ainakin lähestyvää joulua levottoman maailman ja monenlaisten huolien keskellä. Ja ajattelen, että jos minulla on hiukan hämmentynyt olo, niin sitä se on varmasti monella muullakin.

Muutama päivä sitten pääsin seuraamaan elämyksellistä Jouluevangeeljum-musiikkinäytelmää Vanhan Rauman pienillä kaduilla ja kujilla. Se oli hienosti koottu kokonaisuus - sekoitus vanhaa Rauman historiaa sekä vanhaa, tuttua jouluevankeliumiamme. Kuljimme saattona näytöksestä toiseen. Katujen varsilla oli laulavia lapsia ja nuoria, aikuisia ja soittoväkeä. Joululaulut saattelivat kulkuamme. Ja näytöksissä tarina kulki kohti joulua.

Tuolloin vanhaankin aikaan ihmisten mieli ja maailma heidän ympärillään oli välillä monien levottomien huolten täyttämää. Maria ja Joosef – tuo jouluevangeeljumin pääkaksikko – hekään eivät hyppineet riemusta, vaikka lapsi oli tulossa ja pieni perheen onni syntymässä.

Maria oli hyvin hämillään kaikesta, mitä oli tapahtumassa. Hänen oli vaikea käsittää sitä, miten hänestä, nuoresta tytöstä, oli kasvamassa äiti pienelle Jeesus lapselle. Miten hänet siihen tehtävään valittiin.

Joosef, hänkin hyvin hämillään, pahoillaan ja jopa vihoissaankin. Miten Maria oli saattanutkin tehdä hänelle jotain tällaista? Ei hän voinut sitä helposti sulattaa eikä ymmärtää. Joosefilla oli hyvin petetty olo. Ja ei siis ihme vaikka, Joosef hyvin vakaasti oli päättänyt purkaa kihlauksen ja jättää Marian. Ajatus yhteisestä tulevaisuudesta Marian kanssa oli koetuksella.

Mutta sitten kävi keisari Augustukselta käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava ja niin oli ihmisten nopeasti lähdettävä kukin omaan kaupunkiinsa. Ja sen vuoksi Maria ja Joosefkin lähtivät matkaan kohti Daavidin kaupunkia, Betlehemiä.  Joosef ja Maria yhdessä. Niin he kulkivat ja siinä he pysyivät, Joosef Marian tukena.

Ja pian tuli Marialle synnyttämisen aika. Majapaikka oli hakusessa. Ovet toisensa jälkeen vedettiin nenän edestä kiinni. Heille ei ollut sijaa – kunnes löytyi eräs talli, josta sai edes suojan ylleen.

Ja pian syntyi lapsi – Meidän Vapahtajamme, Jeesus. Hän, jota tänäkin jouluna odotamme syntyväksi. Joulun lapsi, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Mieleeni on jäänyt eräs joululehden kirjoitus, jossa Lauri Vartiainen kirjoitti elämän moninaisista muutoksista, joita vuodet ovat tuoneet mukanaan meidänkin elinaikanamme. Etenkin nykyaikana on kehitys olla hurjaa – välillä jopa pelottavankin hurjaa. Hän miettii tekstissään Mikään ei muutu – että olisiko oikeampaa sanoa: Mikään ei pysy ennallaan.

Lisäksi hän kirjoitti, että jo 1600 vuotta sitten Aurelius Augustinus saarnasi joulusaarnassaan Jumalan armon valosta: ”Jumala antoi ainosyntyisen Poikansa syntyä ihmisen lapseksi ja teki näin ihmisten lapsista Jumalan omia lapsia! Jos yrität selvittää, mistä syystä, millä oikeudella ja minkä ansiosta, et löydä kuin yhden vastauksen: armosta!”

Mitä mietin tänään? No ainakin sitä, että kaiken tämän levottomankin nykypäivän keskellä tuntuu erittäin turvalliselta ja toiveikkaalta ajatella, että joulussa mikään ei muutu! Jeesus on sama ja armo on sama.

Tuota sanomaa Lakeuden katedraalista tänäkin vuonna kuulutetaan!

Marjo Koski-Vähälä, Lumijoen seurakunnan diakonissa-seurakuntasihteeri