Kohti, kohti, kohti valoa!

Kirjoitus Rantalakeus - lehdessä 15.11.2023.

Pimeään iltaan syttyi kynttilä, toinenkin ja yhä lisää. Pian hautausmaalla loisti pyhäinpäivän iltana satoja kynttilöitä. Kaunista ja samalla herkkää - jokainen liekki kertoo rakkaudesta ja kaipuusta. Jokaisella haudatulla on ollut oma elämänsä ja tarinansa kerrottavanaan. He ovat osa meitä, meidän esipolviamme jopa yli sadankin vuoden takaa.

Pyhäinpäivä, pimeän syksyn keskellä, herkistää meitä muistamaan kynttilöin poisnukkuneita läheisiämme. Ja onhan juhlapäivän aihekin sellainen, että muistellaan aiempia kristittyjä sukupolvia ja kiitetään kuoleman jälkeisestä elämästä.

Itsekin kävin viemässä kynttilän. Sytytin sen yhteisristille, koska omat isovanhempani on haudattu muualle. Lämpimästi heitä muistan ja samalla suon ajatukseni kaukaisemmillekin sukupolville, esivanhemmilleni satojen vuosien takaa. Heilläkin on sijansa minun sydämessäni. Heidän polkujaan ja tarinoitaan olen etsinyt jo useamman vuoden ajan. Viime kesänä ilahduin, kun tajusin, että eräs polku johtaa myös näille seuduin. Nimittäin 1600–1700 lukujen vaihteessa on Limingan kylänraittia tallustellut myös minun kaukainen esimummuni ja esipappani. Kotoisa tunne.

Kynttilät syttyvät, palavat ja sammuvat. Marraskuun pimeät päivät kestävät pidempään.

Pian on tuomiosunnuntai ja kirkkovuosi päättyy. Se muistuttaa siitä, että Jumala lähestyy meitä ja asettaa meidät kasvojensa eteen. Olemme vastuussa silloin itsestämme ja teoistamme.  Ilman Jumalan armoa ja rakkautta meitä kohtaan, tuo tuomion hetki olisi armoton ja synkkä. Meillä kenelläkään ei olisi toivoa ilman armoa. Ratkaisevaa on usko ja sitä kautta yhteys Kristukseen. Usko on lujaa luottamista ja turvautumista Jumalaan. Kristuksen tähden olemme kelvollisia, kun Hänen päivänsä lopulta koittaa. Sunnuntain väri ei siis olekaan musta, vaan se on vihreä, joka on tulevaisuuden ja toivon väri.

”Kohti, kohti, kohti valoa, aamu saapuu, näkyy kajoa. Kohti, kohti, kohti valoa, kaamos väistyy, näkyy toivoa.” laulaa The Road laulussaan ja tuo mieleeni erään muistikuvan vuosien takaa:

Astuin kirkon sakastiin. Sakastissa oli ahdasta, kun kirkkosalin seimiasetelmakin oli siirretty sinne väliaikaisesti pois tapahtuman tieltä. Oli pimeää ja ainoa valo, joka sakastissa näkyi, oli pelastustien valo, oven suussa. Pysähdyin katsomaan tuota valoa, sillä sen valonsäde osoitti alaspäin ja osui suoraan alla olevaan Jeesus lapseen seimessä. Siinä se oli silmieni edessä - paras pelastustiemme!

Marraskuunkin pimeinä päivinä on hyvä muistaa, että Raamatussa Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Joh.8:12.

Me saamme heijastaa monin tavoin tuota valoa ympärillemme ja toinen toisillemme.  

Lumijoen kirkkopuistoonkin sytytämme lyhtyjä tuomiosunnuntain iltana. Luomme ”Kohti valoa” – polun, joka johtaa askeleet 1.adventtina valaistavan seimen äärelle.

Tule mukaan polulle!

Marjo Koski-Vähälä

Lumijoen seurakunta /

diakonissa-seurakuntasihteeri