Yhteistä vastuuta

Yhteistä vastuuta

Yhteisvastuukeräys on päässyt jo hyvään ikään, sillä ensimmäinen keräys järjestettiin v. 1950. Siksipä luulen, että harvassa on ne ihmiset, jotka eivät keräystä millään tavoin tuntisi.

Mainokset kertovat, että tänä keväänä keräyksen varoin tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua Suomessa mm. avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa. Ja ulkomaille katsottuna kannetaan huolta siitä, kuinka katastrofialueiden lasten ja nuorten turvallisuus on järkkynyt ja tulevaisuus näyttää toivottomalta. Koulutuksen kautta halutaan auttaa näitäkin lapsia.

On siis se aika vuodesta, että useimmissa kodeissa varataan nyt muutamia kolikoita taskuun valmiiksi odottelemaan kaupan edessä tai oven takana seisovaa kerääjää. Keräykseen halutaan osallistua ainakin tällä tavoin. Halutaan auttaa. Mutta sen jälkeen, kun rahan on lippaaseen tipauttanut, niin moni keräyksen unohtaakin. On hyvä mieli osallistumisesta ja voi ajatella, että vuoden päästä taas jatketaan.

Mutta voisitko jatkaa jo aiemminkin? Kun tuota yhteisvastuu sanaa alkaa makustella mielessä, niin sen alkaa nähdä laajemmassa merkityksessä. Se on enemmän kuin jokakeväinen keräys. Yhteisvastuu on sanana iso. Sillä on merkitystä.

Voisiko tuo sana ohjata meitä tuntemaan yhteistä vastuuta asioista, yhteistä vastuuta toisistamme? Voisiko se herättää halun auttaa ja tukea lähellä olevia – tuttuja ja tuntemattomiakin? Avuntarvitsijoita on paljon ja auttajia tarvitaan, eikä tällaista auttamista voi sitoa pelkästään kevääseen vaan se on ajankohtaista läpi vuoden. Tarvitaan kuuntelijoita. Tarvitaan ystäviä. Tarvitaan tukijoita moneen tilanteeseen. Olisitko sinä valmis tällaiseenkin?

Marjo Koski-Vähälä

diakonissa-seurakuntasihteeri Lumijoen seurakunta