Uutislistaukseen

Muistoja, tunteita ja aherrusta hautausmaalla

Hautausmaa on erityinen työpaikka, onhan se poismenneiden sukulaistemme ja ystäviemme leposija. Hyvin hoidettu hautausmaa kertoo rakkaudesta ja kunnioituksesta menneitä sukupolvia kohtaan.
hautausmaa sivulta 2_M.jpg

Lumijoen seurakunnassa nuoret kesätyöntekijät ovat ahkeroineet jo kesäkuun alusta alkaen hautausmaalla ja kirkkopuistossa, sekä lasten leiripäivien apuohjaajina. Kaikkiaan 23 nuorta on saanut kesätyöpaikan Lumijoen seurakunnasta.

 

Hautausmaa on erityinen työpaikka, onhan se poismenneiden sukulaistemme ja ystäviemme leposija. Hyvin hoidettu hautausmaa kertoo rakkaudesta ja kunnioituksesta menneitä sukupolvia kohtaan. Jokaiseen haudoille tuotuun muistoesineeseen ja kukkaseen kätkeytyy iloa ja surua, eletyn elämän koko kirjo. Hautausmaa on muistoja ja tunteita täynnä.

 

Nuoret kesätyöntekijät ovat hoitaneet viheralueita, leikanneet ruohoa, täyttäneet nurmikoiden epätasaisuuksia ja routavaurioita, tasoittaneet, kylväneet ja kastelleet. He ovat istuttaneet sopimushaudoille kukkaset, ja kastelleet ja hoitaneet niitä. Vähitellen pienet taimet vahvistuvat ja kasvavat. Loppukesästä istutukset ovat runsaammassa kukoistuksessaan. Puutarhatyö opettaa kärsivällisyyttä, ja samalla näyttää, kuinka uuden kasvu tapahtuu vähitellen.

 

Raamatussa kerrotaan Lasaruksen kuolemasta. Veljeään surevalle Martalle Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" (Joh 11:25-26.) Tästä ajasta poislähteneet on siunattu hautausmaan lepoon, ja samalla saateltu Jumalan käsivarsille. Hautakivien ristit kertovat siitä, että Jeesus on voittanut kuoleman. Risti on tyhjä, Jeesus ei ole enää ristillä, hän on ylösnoussut. Elämä ei lopu kuolemaan. Saamme uskoa iankaikkiseen elämään taivaassa Jeesuksen, syntiemme sovittajan tähden.

 

Nuoret ovat työnsä ohessa nähneet hautausmaalla kävijöitä. He ovat saaneet heiltä palautetta työstään. He ovat nähneet läheistensä haudoilla viipyjiä, muistojen virrassa kulkevia. Suru lientyy vähitellen. Läheisen menetys menettää vähitellen terävimmän kipunsa. Mieli alkaa pikkuhiljaa kääntyä kohti tulevaisuutta. Elämä virtaa hiljaa eteenpäin, ja tulee vielä näyttämään kauneutensa ja voimansa.

 

Kesätyön päätyttyä on aika omalle kesälomalle. Taskussa palkan on lisäksi se kokemus, jonka tehty työ on opettanut. Ajattelen lämmöllä teitä jokaista nuorta, jotka tänä kesänä annatte työpanoksenne Lumijoen seurakunnan tehtävissä. Taivaallinen Isämme siunatkoon askeleenne tulevaisuudessakin.

 

Tervetuloa sanajumalanpalvelukseen hautausmaalle ruostuvan ristin juurelle su 15.7. klo 18.00.

 

Erja Oikarinen

vt. kirkkoherra

2018-07-06 09:56:00.0